MALESIA.NET INFO
Malesia.net on palvelu, joka esittelee Malesiaa ja malesialaista kulttuuria suomenkielellä. Päämääränä on jakaa mahdollisimman monipuolista tietoa eri aiheista ja monilta eri osa-alueilta.
Vaikka sisältö suurilta osin katsoo Malesiaa matkailijan silmin, on sen tehtävänä kertoa myös mahdollisuuksista tutustua Malesiaan ja malesialaiseen kulttuuriin täällä Suomessa - esimerkiksi esittelemällä malesialaisia ravintoloita, tutustuttamalla kiinnostuneita seuratoimintaan tai jakamalla Malesiaan liittyvää tietoa.
Tämän lisäksi toivomme pystyvämme toimimaan kulttuurillisena sillanrakentajana Suomen ja Malesian välillä sekä lisäämään suomalaisten yleistä Malesia-tietämystä ja -kiinnostusta.
Malesia.net -projekti on edelleen rakenteilla, joten sivusto kasvaa ja kehittyy koko ajan. Tulevaisuuden varalle on monia suunnitelmia sekä joitakin jo aloitettuja projekteja, jotka ilmestyvät sivustolle sitä mukaa kun ne valmistuvat.
Kaikenlaisia ideoita ja toivomuksia sivun kehittämiseksi otamme mielellään vastaan, sekä yleistä palautetta ja tietysti myös rakentavaa kritiikkiäkin. Jos haluat aktiivisesti seurata mukana prosessissa, niin tilaa uutiskirjeemme.
|